sunnuntai 26. tammikuuta 2020

MuseScore-päivitys, videot versiolle 3.4.1

MuseScore on päivittynyt viime aikoina tiheästi; kolme viimeisintä päivitystä on tullut noin kuukauden välein. Nykyisessä v. 3.4.1:ssä on sen verran (kivoja) muutoksia, että se vaikuttaa myös hiukan työtapoihin, ja niinpä päivitän videoleikkeet vastaamaan nykyistä versiota.

Esimerkkinuotti on edelleen se sama vanha, ja myös oikotiet on ainakin suunnilleen pysyneet samoina. Imuta ne ensin, niin voit tehdä harjoitusnuotin.

Koko soittolista Youtubessa, tai yksittäiset videoleikkeet:

Tässä vielä linkki vanhempaan blogitekstiini, jossa nuotinnetaan Bachin preludi reaaliaikaisesti MIDI-kiipparia näpelöimällä.

Hauskaa nuotinnusta!

tiistai 5. marraskuuta 2019

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

MuseScore ja reaaliaikainen nuotinsyöttö

Reaaliaikainen nuotinsyöttö MuseScoressa toimii hiukan eri logiikalla kuin muissa nuotinnusohjelmissa. Ero on lähinnä siinä, että valitsemalla aika-arvo valitaan samalla metronomin "tiheys", ts. jos aika-arvoksi valitaan 1/16, napsuttaa metronomi kuudestoistaosia, tai 1/8:lla kahdeksasosia jne.

Syöttötempo valitaan hiukan tavallisuudesta poikkeavasti; valikosta Muokkaa > Asetukset > Nuotinsyöttö, ja sieltä "Delay between notes in automatic real-time mode" (hmm, tätä ei taida olla vielä kukaan suomentanut). Oletuksena näyttää olevan 750 ms, siis yksi nuotti 3/4 sekunnin välein. Tempoksi tulee tällöin.. öö.. 60/(3/4) = 80. Tempo on siis vakio, mutta vaihtelee sen mukaan mikä aika-arvo milloinkin on "päällä". Näin ollen minuutin aikana metronomi voi napsuttaa 80 neljäsosaa, 80 puolinuottia, 80 kuudestoistaosaa tai 80 ihan-mitä-vaan. Jos millisekunnit vaihtaa vaikka 1000:een, on syöttötempo vastaavasti 60, ts. napsutus napsuttaa kerran sekunnissa. Nerokasta on myös se, että jos ja kun soittaja pitää tauon, myös ohjelma pitää tauon. MuseScore erottaa tauot kahvitauoista niin, että taukoja syötetään soittamalla hyvin lyhyitä nuotteja, jolloin nuotinsyöttö menee eteenpäin kulloisenkin aika-arvon pituisen tauon verran.

Jos haluaa syötellä nuotteja reaaliaikaisesti lähes samalla tavalla kuin muissa ohjelmissa, voi (reaaliaikaisessa) nuotinsyötössä ollessaan painaa numeronäppäimistön enteriä; tällöin nuotinsyöttö ei pysähdy taukojen kohdalla, vaan puksuttaa kuin juna eteenpäin. Tällöinkään voimassa olevaa aika-arvoa pienempiä nuotteja ei voi kuitenkaan ohjelmalle syöttää.

Pari rajoitusta tällä syöttötavalla siis on:
  • Näppistä ei voi käyttää tässä kohtaa, nuotit syötetään MIDI-kiipparilla
  • Jos haluaa soittaa napsutusta lyhyempiä aika-arvoja tai vaikka trioleita, pitää aika-arvo vaihtaa
Tässäpä vielä Youtube-esimerkki Bachin DWK 1:sen Preludin syöttämisestä.
 


torstai 17. tammikuuta 2019

Vivaldista virtaseksi

Taas teoriaa! (Jipii!)

Siitä on jo jokunen vuosi, kun viimeksi väsäilin teoria-opastus-videoita. Innostuinpa aiheesta uudelleen, kun testailin OBS-Studiota ja OpenShottia. Edellinen on ilmainen ruudunkaappaustyökalu, jälkimmäinen videoeditori. Ne toimivat yhdessä mainiosti; OBSilla sujuu screencast-videoiden tekeminen, ja OpenShot on suunnilleen ainoa videoeditori, joka toimii vielä melko jouhevasti vanhahkossa tietokoneessani. Kolmas käyttämäni työkalu on Voicemeeter, jonka avulla sekä pölötykseni että MuseScoren äänet tallentuvat nätisti samalle Reaperin raidalle. Videoleikkeitä ja niihin liittyviä tehtäviä voi käyttää mm. flippaus-tyylisessä opettamisessa ns. etukäteistehtävinä: oppilaat katselevat ensin videopätkän, ja tekevät vähän tehtäviä, ja sitten vielä yhdessä tarkistetaan että opitut asiat on hyvin hallussa.

Yksi videopätkä käsittelee periaatteessa yhtä aihetta -- toisaalta, lopultahan kaikki liittyy kaikkeen.

Siis: katso Video, ja tee sen jälkeen aiheeseen liittyvä tehtävä


Ylläoleva linkki johtaa soittolistaan, jossa on kaikki videot. Tässäpä vielä linkit yksittäisiin pätkiin.

Hauskaa opiskelua!

lauantai 15. syyskuuta 2018

Mikkisignaalia verkkopiuhaan

Kierretty parikaapeli, tuttavallisesti verkkopiuha, sopii muuhunkin käyttöön kuin tietokoneiden verkottamiseen. Suojattua verkkokaapelia pitkin voidaan vaikkapa siirtää neljä balansoitua mikrofonisignaalia phantom-jännitteineen melko pitkiäkin matkoja. Perinteinen kaukokaapeli ajaisi tietysti saman asian, mutta siihen verrattuna verkkopiuha houkuttelee keveydellään, ja on halvempaakin. Kaupallisista mikrofonisignaalin siirtoboxeista innostuneena ajattelin koettaa väsäillä itse samanlaisen laitteen.

Radial on tunnettu kestävien ja toimivien audiolaitteiden valmistaja, jonka valikoimissa on mm. neljä mikrofonisignaalia yhden verkkopiuhan läpi siirtävä Catapult, ja pikkuserkkunsa Catapult mini. Ainakin mainosvideollaan Radial kertoo, että "300 feet", siis suunnilleen 100 metriä mikkitasoista signaalia siirtyy ongelmitta. Siinä mielessä tässä ei ole mitään kovin ihmeellistä, että balansoitu signaali tunnetusti siirtyy pitkiä matkoja myös normaalia mikrofonikaapelia pitkin. Oikealla, isommalla Catapultilla voi tehdä vähän mutkikkaampiakin reitityksiä, kun taas oma, köyhän miehen versioni on enemmän mini-katapultin tapainen, ja sen tarkoitus on lähinnä vähentää kaapelien määrää ja sitä myöten lattioilla konttailua äänitysprojekteissa.

Pro-ratkaisu piuhakaaoksen taltuttamiseksi olisi varmaankin digitaalinen lavarasia Dante- tai MADI-kytkennällä. Jos kuitenkin pitää tehdä pienellä budjetilla – ja koskapa ei pitäisi! – niin pari passiivista mikrofonisignaalin siirtoboxia (uros- ja naarasversiot) itse tehtynä on hauska projekti, ja saattaa jopa säästää hiukkasen rahaa. Laskennallinen hintaero kaupasta ostetun ja itse tehdyn välillä on kohtalainen, mutta kompensoituu sillä, että netistä tilatessa tulee ostettua vähän ylimääräisiäkin osia. Verkkoon liittyvät asiat tilasin alan (kotimaisesta) liikkeestä, ja XLR-liittimet hankin tutusta, lähimmästä musiikkikaupasta. Kotelomateriaaliksi ajattelin ensin vaneria, mutta muovikipot olivat lopulta helpompi ratkaisu; marketista mukaan lähti Orthexin kotimaisia 0,45 litran tiiviörasioita. Kestävät pakkasen, mikroaallot ja konepesun – toivottavasti myös äänityskeikat. Nämä eivät myöskään sisällä Bisfenoli-A:ta.

Tässäpä tähän asti tulleiden osien suurpiirteiset hinnat (2018):
  • verkkokaapelin päät 2 kpl á 0,55 e = 1,10
  • Cat 6 verkkokaapeli, 100 metriä 47,10 e
  • Neutrik NE8FDV-YK-B Cat 5e runkoliitin 2 kpl á 12,65 e = 25,30
  • Neutrik NC3 MD-LX ja NC3 FD-LX - XLR-liittimet runkoon, 8 kpl á n. 4 e = 32 e
  • toimituskuluja n. 8 e.
  • Neutrik NC3FXX ja NC3MXX - XLR-liittimiä piuhoihin
  • älyttömän hintaisia 3 mm ruuveja ja muttereita ja prikkoja, joita ei saa kilotavarana, ainakaan lähi-rautakaupasta. Näistä tuli vielä hintaa lisää vitonen per purkki.
  • muuta tarpeellista tilpehööriä: 22 mm puuporanterä reikien tekemiseen, krone-työkalu boxin sisäisiin kytkentöihin..
Kahden boxin (yksi laite äänikortin lähelle, toinen bändin viereen) hinnaksi tullee suunnilleen 80 e, mikä on noin puolet Catapult minin hinnasta. Verkkokaapeli pitää ostaa joka tapauksessa, käyttipä sitten omatekemiä laitteita tai katapulttia. Valmis 30 metrin suojattu Cat 6-kaapeli kustantaa himpun verran alle 50 e. Jos ostaa 100 metrin kelan ja tekee piuhansa itse, hinta (per metri) puolittuu, mutta vaatii sopivan päidenpuristustyökalun.


Suojatun verkkopistokkeen tunnistaa sen metallisesta olemuksesta.


Jos nurkista löytyy muutama lyhyt XLR-piuha äänikortin ja laitteen välille, niitä ei tarvitse erikseen näprätä. Ellei ole, tulee hintaan lisää vielä jotain.

Käyttöä laitteelle ei tarvitse kauaa miettiä: jos äänityspaikka on vähänkin pidemmän matkan päässä soittajista, on paljon hauskempaa vetää yksi tai kaksi verkkopiuhaa kuin paksua ja painavaa kaukokaapelia, puhumattakaan neljästä tai kahdeksasta mikrofonikaapelista, joita yleensä täytyy vielä jatkaa. Varsinkin konserttiäänityksissä ja pitkillä vedoilla monen mikkipiuhan vetäminen vie paljon aikaa, ja on välillä suorastaan tuskaisaa tuolien alla ryömimistä. Verkkopiuha ei sinänsä poista kaapelivetoja, mutta yhdellä verkkokaapelilla – ja parilla boxilla – saa näpsäkästi neljä mikrofonia bändin luokse. Loppumatka mennään edelleen tavallisella mikkipiuhalla.


Kaavakuva. Neljä mikrofonia yhdistetään laitteeseen N, josta ne siirtyvät suojatulla verkkokaapelilla U-laitteeseen, ja siitä lyhyillä mikrofonikaapeleilla äänikorttiin ja tietokoneeseen.


Verkkopiuhan sisällä kulkee kahdeksan johdinta, jotka on kierretty pareittain toistensa ympärille. Nämä parit kytketään XLR-liitinten pinneihin 2 ja 3. Ykköspinni on maa. XLR-liitinten 1. pinnit yhdistetään toisiinsa ja verkkokaapelin suojapiuhaan. Balansoituun kytkentään tarvitaan kolme johdinta: ns. kuuma (2), kylmä (3) ja maa (1), joista viimeksimainittu on siis kaikille yhteinen.


Verkkopiuhaa varten laitteen runkoon tuleva RJ45-liitin, jossa takana Krone-liitäntä.

Verkkopiuhaksi kannattanee valita mahdollisimman hyvin suojattua, tyypiltään mieluiten S/FTP-kaapelia. Siinä on keskenään kierretyt parit suojattu foliolla, ja päällä on vielä punottu maajohto-kerros. Harmi vain, että tämänlainen piuha on usein melko jäykkää, eikä siedä kovin jyrkkää taivuttelua. Kaapelin on oltava suojattua, koska sen vaippa = suojakerros on samalla maajohto. Samaten omatekoisia verkkokaapeleita näprätessä pitää huolehtia, että myös kaapeleiden päät ovat suojattua mallia. Näin verkkokaapelissa on 8 + 1 johdinta.

Pätkä Cat 6 S/FTP-piuhaa. Suojauksina foliot parien ympärillä, ja punottu vaippa,
joka toimii samalla maajohtona.


Kytkentöjä tehdessä pitää myös huomata, että verkkopiuhan parien (yleisimmin käytetty T-568B) pinnijärjestys ei mene ihan järjestyksessä:
  • 1 & 2 valko-oranssi ja oranssi
  • 3 & 6 valko-vihreä ja vihreä
  • 4 & 5 sininen ja sinivalkoinen
  • 7 & 8 valko-ruskea ja ruskea
Pinnit 3 ja 6 pitää siis valjastaa kuljettamaan yhtä mikrofonisignaalia.

Krone-liittimen liitännät näyttäväkin olevan jo valmiiksi väripareittain. Mikkilinjat voi laittaa vaikka järjestyksessä (1) oranssi + oranssivalkoinen, (2) vihreä + vihreävalkoinen, (3) sininen + sinivalkoinen, ja (4) ruskea + ruskeavalkoinen.

Runkoon tulevat XLR-liittimet häntineen. Tästä kuvasta puuttuu vielä
1. pinneille tulevat maajohdot.


20 ja 30 metrin suojatut Cat 6-kaapelit odottamassa pääsyä äänityskeikalle.

Projekti alkaa olla nyt valmis; neljän mikkilinjan vetämiseen tarvittavat kaksi boxia on testattu kanava kerrallaan. Osia tuli hankittua sen verran, että niitä riittää vielä toiseen samanlaiseen projektiin. Ainakin parinkymmenen metrin piuhan läpi signaalit siirtyvät hyvälaatuisina, phantom-jännite löytää tiensä konkkamikille ja muutenkin kaikki tuntuu toimivan. Hip hei!



Valmiit boxit.

Purkit pääsivät eilen keikalle. Näpertelin vielä toisenkin purkkiparin, joten mukana oli kaksi paria, ja 30 metrin ja 20 metrin verkkokaapelit. Niillä kuljetettiin kahdeksan mikrofonilinjaa Sipoon juhlatalon salin päästä päähän. Jos tätä aiemmin oli hiukan vaikea hahmottaa kuinka pitkä matka on 30 metriä, niin nytpä selvisi: jonkin verran ison juhlasalin pituussuuntaa pidempi. Piuha kiemurteli salin takaosan äänipöydän luota näyttämölle, ja sieltä vielä orkesterin keskelle. Lyhempi kaapeli lähti samaa reittiä, mutta kääntyi etummaisen tuolirivin alitse päästereoparin viereen.

Kuva harjoituksista. Kaapelit luikertelevat salin reunassa kaapelikourun päälle teipattuina.











Eilinen konserttiäänitys toimi odotetusti, siis oikein hyvin: kukaan ei edes huomannut kahta ohutta verkkokaapelia, jotka vedettiin salin reunaa pitkin. Yksi hyvä puoli, jota en edes tullut ajatelleeksi ennen mikrofonien asettelua, oli yhden purkin linjojen lukumäärä: neljä on juuri sopivasti. Ensimmäisen purkin linjat menivät päästereoparille, jousille ja solistille, jotka olivat kaikki suhteellisen lähellä toisiaan. Toinen purkki laitettiin orkesterin keskelle. Siitä saatiin stereopari puhaltajille, ja lisäksi yksi linja yhteisesti patarummuille ja harpulle, ja yksi kontrabassoille. Purkeilla pääsi niin lähelle soittajia, että lyhyemmilläkin XLR-kaapeleilla olisi orkesterin päässä pärjäillyt.

Vastedes voi valita äänityspaikan hiukan kauempaakin, kun kriteerinä ei ole enää se, kuinka pitkiä XLR-kaapeleita viitsii vetää. Ilman purkkeja eilinen konsertti olisi varmaan mennyt niin, että olisin koettanut piiloutua jonnekin näyttämön nurkkaan, lähelle orkesteria. Nyt välimatka ei haitannut. Suunnitelmissa on tehdä vielä ainakin yksi pari purkkeja lisää, nyt kun alkaa olla rutiinia.

Edit kesäkuussa 2022: Nuorten solistien konsertin innoittamana näpräilin juuri neljännen purkkiparin. Näillä voi kuljettaa 16 kanavaa neljää piuhaa pitkin. Nyt kun purkkeja on niin paljon, enkä ole ihan varma mitenkä olen minkäkin kytkenyt, niin pitänee tarkistaa että olen käyttänyt joka purkissa 2. pinnille yksivärisiä piuhoja (oranssi, ruskea, sininen, vihreä), ja 3. pinnille kaksivärisiä (oranssi-valkoinen, ruskea-valkoinen jne.). Tässä on nimittäin semmoinen vaara että jos piuhat on juotettu eri päin eri vuosikerta-purkeissa, ja kun tämmöiset erilaiset purkit sekoittaa keskenään, on tuloksena vaiheenkääntö, eli ääni saattaa tulla epämääräisestä suunnasta. Sillä ei ole suuren suurta merkitystä, jos jossain purkissa eri värit menee eri liittimille; linja-checkissä huomaa joka tapauksessa mistä mikäkin signaali on tulossa.

Tässäpä vielä pari hyödyllistä työkalua: porrasporanterä, joka toimii hyvin muovin kanssa, ja 3 mm terä XLR- ja RJ45-runkoliittimien ruuveille.






lauantai 9. kesäkuuta 2018

Ilmais-virtuaalisoittimia

Tähän postaukseen keräilen pikkuhiljaa listaa sellaisista ilmais-soittimista, joilla on itselleni eniten käyttöä – toivottavasti tästä on iloa muillekin.


Ensimmäiseksi listalle pääsee VSTi-kategoriaan juuri löytämäni Versilian Chamber Orchestra 2, jossa on suunnilleen sinfoniaorkesterin soittimet. Erityisen hienoja ovat jousisoundit, eikä puhaltimienkaan tarvitse suuresti hävetä. Myös artikulointivaihtoehdoissa löytyy.
http://bigcatinstruments.blogspot.com/2017/02/vsco2-rompler.html

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

General MIDI-soundeja Reaperille

Olen ensimmäisestä postauksesta lähtien harmitellut Reaperin kanssa sitä, että MIDI-soundit pitää penkoa mikä mistäkin, eikä yhtä yhtenäistä kirjastoa ole olemassa. Paitsi että nyt taisi löytyä ainakin jonkinlainen vaihtoehto.

Oppilaiden kanssa olemme käyttäneet sekalaista ja vaihtelevaa kokoelmaa syntetisoijia, sfz-soundeja ja milloin mitäkin. Tämänlaisessa työtavassa on tietysti jonkinlaista penkomisen ja uuden löytämisen iloa – mutta ehkä kuitenkin enemmän harmistusta siitä, että eri soundien etsiminen on niin vaivalloista.

Jonkinlaisen puoli-helpon ratkaisun tarjoaa Yamahan vanha softasyntetisoija Yamaha S-YXG50, jonka voi imutella VSTi-tiedostona täältä: http://veg.by/en/projects/syxg50/

Kun .dll-tiedoston sitten raahaa oman kiintolevyn plugarihakemistoon, avaa Reaperin ja huomaa, että pianosoundin lisäksi missään ei ole mitään nappia, ruksia tai muutakaan napsuteltavaa, mistä saisi vaihdettua pianosoundin joksikin muuksi, voi suunnistaa tänne: http://shiru.untergrund.net/software.shtml ja imutella vielä S-YXG50 Control Panel for Reaper -tiedoston. Se puretaan Reaperin "omat plugarit"-hakemistoon: Options -> Show REAPER resource path in explorer/finder.. ja siellä Effects-hakemistoon.

Nyt Reaperille pitää vielä mainita että tarjolla on uusi JesuScript-plugari: tehdään raita, valitaan fx -> All plugins -> napsautetaan sitä vielä hiiren oikealla napilla -> Scan for new plugins. Seuraavaksi suunnistetaan JS-plugareihin ja valitaan sieltä JS: MIDI S-YXG50 Control Panel. Tämän lisäksi pitää toiseksi plugariksi valita Instruments-osastolta Yamahan S-YXG50.

Hitusen hankalaa tämäkin, mutta kun on kerran saanut toimimaan, voi nämä kaksi ketjuttaa yhteen (Save FX Chain) ja myöhemmin ne voi avata kerralla.

Eipä näiden soundit mitään super-ihmeellisiä ole, mutta kuulostavat melko hyvin toistensa seuraan sopivilta, ovat ilmaisia, ja – mikä tärkeintä – ainakin nyt sitten löytyvät yhdestä ja samasta paikasta.